sunnuntai 25. syyskuuta 2022

4.3. Inbound-markkinointi digimaailmassa

Markkinoinnissa pyritään jatkuvasti löytämään uudenlaisia tapoja löytää asiakkaita. Aikaisemmin markkinointi on yleensä tapahtunut perinteisellä tavalla niin, että yritys lähestyy asiakasta. Digitalisaatio on kumminkin helpottanut asiakkaan ja yrityksen välillä tapahtuvaa vuorovaikutusta niin, että myös asiakkaiden on nykypäivänä helppo tavoittaa häntä kiinnostamansa yritys. Inbound-markkinoinniksi kutsutaan sitä menetelmää, kun asiakas itse hakeutuu vuorovaikutukseen yrityksen kanssa (Sales communications 2022). Mutta mitkä ovatkaan inbound-markkinoinnin hyödyt, ja mitenkä se eroaa outbound-markkinoinnista?

Kuva: Unsplash

Inbound-markkinointi on myös asiakaspalvelua

Inbound-markkinoinnissa asiakkaat siis hakeutuvat yrityksen luokse heille hyödyllisten sisältöjen kautta. Inbound-markkinointia on esimerkiksi sisältömarkkinointi, bloggaaminen, hakukoneoptimointi, podcastit ja webinaarit. Inbound-markkinoinnin hallitseminen on tärkeää myyntiä haluavalle yritykselle, sillä ostajien ostokäyttäytyminen on viime vuosina muuttunut. Inbound-markkinointi on asiakaskeskeistä markkinointia, jossa asiakasta autetaan jo ennen ostotapahtumaa. Ostajalle on nykyään tärkeää saada itse katsottua tietoa verkosta, vertailla ja ostaa itse. Inbound-markkinointi on menetelmä, joka helpottaa asiakkaan ostopolkua ja myös mahdollistaa omatoimisemman ostamisen. (Talentree 2022.)

Inbound-markkinointi vs. outbound-markkinointi

Inbound- ja perinteisen outbound-markkinoinnin isoin eroavuus on asiakkaan ja yrityksen välisessä vuorovaikutuksessa. Outbound-markkinoinnissa vuorovaikutus tapahtuu myyjän valitsemissa kanavissa ja myyjän valitsemina aikoina. Outbound-markkinointia on esimerkiksi TV-, lehti-, radiomainonta, sekä puhelinmyynti, messut ja seminaarit. Itse koen out-bound mainonnan ns. ”pakollisena pullana” jos esimerkiksi katson televisiota. Outbound- markkinoinnista saa kyllä selville uusista kiinnostavista tuotteista ja yrityksistä, mutta esimerkiksi kotiin soittelevat puhelinmyyjät ja kadulla vaanivat feissarit lähinnä vain ajavat minut pois.

Kuva: Unsplash

Sales communicationsin inbound-markkinointi

Etsiessäni tietoa inbound-markkinoinnista verkosta, suurin osa tiedosta oli jonkun yrityksen verkkosivujen blogiteksti. Esimerkiksi myynti- ja markkinointi konsulttiyritys Sales communicationsin blogiteksti on hyvä esimerkki in-bound markkinoinnista. Jos omistaisin yrityksen ja olisin kiinnostunut in-bound markkinoinnista, luultavasti ensin googlettaisin inbound-markkinoinnin. Hakukoneoptimoinnin ansiosta löytäisin Sales communicationsin blogin pariin. Blogin lukemisen jälkeen luottamukseni on herännyt kyseiseen yrityksen ja varaan ajan konsultin kanssa tai annan sähköpostiosoitteeni uutiskirjeen tilaamista varten. Ja tämä voi vuorostaan johtaa itse myyntiin. Ja kaikki alkaen omasta hakeutumisestani yrityksen sivuille.

Itselleni inbound- ja outbound-markkinointi olivat uusia termejä, ja aiheesta lukeminen opetti paljon. Olitko sinä jo ennestään tuttu näiden termien kanssa?

Lähteet

Sales communications 2022. Mitä on inbound-markkinointi? Luettavissa: https://www.salescommunications.fi/blog/mita-on-inbound-markkinointi. Luettu 22.9.2022.

Talentree 2022. Mitä on in-bound markkinointi ja miksi se kannattaa? Luettavissa: https://talentree.fi/digimarkkinointi/mita-on-inbound-markkinointi/. Luettu 22.9.2022.

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

3.1. Digitaalinen asiointi luonnistuu suomalaisilta

Yritysten digitalisoituminen on mahdollistanut palvelukokemuksen siirtymisen verkkoon/mobiiliin. Verkkoasiointi voi parhaimmillaan olla aikaa säästävää ja tehokkaampaa niin asioijalle kuin yritykselle. Kaikille digipalvelut eivät kumminkaan sovi. Yli 70-vuotiaista lähes kolmannes kokee digipalvelut vaikeiksi (Järvinen 9.9.2022). Suurimmalle osalle digitalisuuteen siirtyminen on kumminkin ollut luontevaa, ja sen huomaa DNA:n tilaaman Digitaaliset elämäntavat- tutkimus 2021 tuloksista. Tutkimuksessa tutkittiin suomalaisten puhelimen käyttöä, digitaalista asiointia ja tulevaisuuden käyttöä. 

Kuva: Pexels

Tutkimustuloksia digitaalisesta asioinnista
DNA:n tutkimuksesta käy selville, että jotkin digitaaliset palvelut ovat nostaneet suosiotaan. Esimerkiksi vaatteiden ja kenkien, ruokaostosten ja valmiiden ruokakassien/reseptien osto verkosta oli yleisempää kuin tutkimusta edeltävänä vuonna 2020. Kolme neljästä oli myös ostanut huonekaluja tai muita kodin tuotteita verkosta viimeisimpien kahden vuoden aikana. Pankkiasioitaan oli hoitanut digitaalisesti 80%, sekä suurin osa vastaajista oli asioinut myös valtion verkkopalveluissa, esimerkiksi Kelassa tai Vero.fi:ssä. Tämä selittyy luultavasti sillä, että paikan päällä tapahtuvien tapaamisaikojen saaminen on ainakin omasta mielestä hankaloitunut. Yritykset useasti ohjaavat asiakkaat verkkoasiointiin, sillä se säästää yrityksen aikaa.

Mitä toivotaan enemmän?
52% vastanneista haluasi hoitaa nykyistä enemmän asioita verkossa/mobiilissa. Tämä on kuitenkin hieman ristiriidassa siihen, että 39% suomalaisista ottaa uusia digitaalisia palveluja mielellään käyttöön, mutta kumminkin 38% haluaisi viettää nykyistä vähemmän aikaa digilaitteiden ja internetin parissa. 54% kaikista vastaajista myös toivoo helppoja ratkaisuja kodin nettiyhteyden toimivuuden parantamiseksi. Nettiyhteyden moitteeton toimiminen onkin nykyään edellytys monien asioiden hoitamiseksi tässä digitaalisessa nykymaailmassa.

Kuva: Pixabay

Naiset arvostavat kanavien monipuolisuutta enemmän kuin miehet
56% kaikista kyselyyn vastanneista haluaisi asioida eri kanavissa riippuen tilanteesta- välillä fyysisissä toimipisteissä ja välillä mobiilisti. Mielenkiintoisena koin miesten ja naisten mielipide-erot tämän kysymyksen kohdalla. 61% naisista haluaisi asioida eri kanavissa tilanteen mukaan, kun taas vain 51% kyselyyn vastanneista miehistä kokee asian näin. Itse naisena todellakin arvostan sitä, että minulla on mahdollisuus valita asiointikanava. Jotkut asiat on mielestäni mukavampi hoitaa kasvotusten asiantuntijan kanssa. Ehkä miesten pienempi prosenttimäärä tässä tapauksessa selittyisi sillä, että miehet arvostavat enemmän asioiden hoitamisen tehokkuutta ja nopeutta mobiilissa. Mitä mieltä sinä olet, miksiköhän naiset toivovat enemmän myös fyysisiä toimipisteitä?

Tutkimustuloksista selkiytyi, kuinka suuri osa ihmisistä on jo omaksunut digitalisaation myös palvelukokemuksissa. Yli puolet myös toivoi, että asioita voisi tulevaisuudessa hoitaa entistä enemmän verkossa. Uskon, että tämä toive tulee toteutumaan. Halusi sitä, tai ei. 

Lähteet



Kuvat: Pexels ja Pixabay

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

2.4. Finnairin sisältö sosiaalisessa mediassa

Yrityksen tulee mennä sinne, missä asiakkaat ovat. Nykyään se on sosiaalinen media. Finnair on onnistunut kerryttämään isot seuraajamäärät 6 eri virallisessa sosiaalisen median kanavassa, jotka ovat: Facebook (657 tuhatta seuraajaa), Instagram (233 tuhatta seuraajaa), Tiktok (73 tuhatta seuraajaa), Linkdin (101 tuhatta seuraajaa), Youtube (32 tuhatta seuraajaa), sekä Twitter (116 tuhatta seuraajaa). Mielestäni kaikki Finnairin kanavat tuovat brändiä esille positiivisesti, jokaisessa kanavassa ehkä hiukan eri tavalla.


Kuva: Google

Some on toimiva keino informoida asiakasta

Finnairin sisältö sosiaalisessa mediassa koostuu lähes jokaisessa kanavassa kohteiden ja tuotteiden markkinoinnista, sekä muutoksista yrityksen toiminnassa tai liikenneaikatauluissa. Sisältö varsinkin Facebookissa ja Twitterissä on tarkoitettu lähinnä tiedon tarjoamiseen. Linkdin postaa samoja asioita, mutta lisää sisältöön myös henkilöstön muutoksia ja saavutuksia. Varsinkin näiden kanavien sisältö mukailee toisiaan, sekä Finnair myös vastailee aktiivisesti seuraajien kommentteihin asiakaspalveluhengessä.

Myös viihdepuoli hallussa Finnairilla

Enemmän viihdepuolelle menevät Instagram, Youtube ja varsinkin Tiktok. Näissä kanavissa sisältö on paljon rentoutuneempaa ja tarkoitettu myös viihdetarkoitukseen. Youtubessa sisältö on kylläkin viime aikoina muuttunut enemmän markkinointipainotteiseksi, verrattuna aikaisempien vuosien viihdesisältöön. Instagramissa sisältö eroaa muista kanavista eri käyttäjien take-overeilla, jolloin esimerkiksi some- vaikuttajat tekevät kaupallista sisältöä eri matkakohteista, tai Finnarin työntekijät kertovat työstään. Tiktok on kanavista kaikista räikein viihdetarkoitukseen oleva kanava, jossa Finnairin edustajat esim. tanssivat trendaavien kappaleiden tahtiin.

Kuva: Pixabay

Tiktok iskee nuorisoon

Tiktok on Finnairin kanavista kaikista uusin, mutta se on saavuttanut jo suuren suosion alustalla. 48 % Tiktokin käyttäjistä on 18-24-vuotiaita (Leino 17.6.2021), ja uskon että Tiktokista on tullut tärkeä kanava tavoittaa tämä kohderyhmä. Tämän lisäksi Finnairia ei ehkä aikaisemmin olla nähty mediassa näin heittäytyvänä tämän hetken trendeihin. Itse pidän eniten juurikin tästä Finnairin sosiaalisen median kanavasta, koska se eroaa muista kanavista luovuudellaan ja hauskuudellaan.

Seuraatko sinä itse jotakin yritystä somessa? Onko Finnair sinun mielestäsi onnistunut some käyttäytymisessään?


Lähteet

Facebook 2022. Finnair. Luettavissa: https://www.facebook.com/finnairsuomi/. Luettu 8.9.2022.

Finnair 2022. Luettavissa: https://www.finnair.com/fi-fi. Luettu 9.9.2022.

Instagram 2022. Finnair. Luettavissa: https://www.instagram.com/feelfinnair/. Luettu 8.9.2022.

Lindin 2022. Finnair. Luettavissa: https://www.linkedin.com/company/finnair. Luettu 8.9.2022.

Leino, J. 17.6.2021. Tiktok-mainonta. Oddly digital blogi. Luettavissa: https://oddydigital.fi/blogi/tiktok-mainonta/. Luettu 8.9.2022.

Tiktok 2022. Finnair. Luettavissa: https://www.tiktok.com/@finnair?lang=fi-FI. Luettu: 8.9.2022.

Twitter 2022. Finnair. Luettavissa: https://twitter.com/finnair. Luettu 8.9.2022.

Youtube 2022. Finnair. Luettavissa: https://www.youtube.com/user/finnair. Luettu 8.9.2022.

Kuvat: Google ja Pixabay

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

1.4. Digitalisaatio muuttaa palvelualan liiketoimintaa ja asiakaskokemusta

Digitalisaatio on yksi palvelualoihin kohdistuvista megatrendeistä, jotka ovat muuttaneet palveluyritysten liiketoimintaa ja asiakaskokemusta. Tässä digitalisuuden muutosvaiheessa jotkut yritykset etenevät teknologian kehityksen mukana, kun taas jotkut eivät koe tarvitsevansa digitaalisuutta liiketoiminnassaan. 


Kuva: Pixabay.com

Muuttuva liiketoimintaympäristö digitalisaatiosta johtuen

Palvelualojen työnantajien PALTA ry:n tutkimuksessa Digitaloudesta kasvua 2019 huomioni kiinnitti, että noin viidennes yrityksistä ajattelee edelleen, ettei digitalisaatio ole yrityksen kannalta merkittävä asia. Digitalisaation vaikutukset näkyvät koko yhteiskunnassa koko ajan enemmän ja enemmän, joten digitalisaation merkitsemättömyys joillekin yrityksille tuli hieman yllätyksenä minulle. Teknologia kehittyy koko ajan ja palvelualojen yritykset tulevat tukeutumaan digitaalisiin ratkaisuihin tulevaisuudessa entistäkin enemmän. Voisin kuvitella, että ehkä jo muutamien vuosien päästä teknologia ja digitalisaatio on kehittynyt niin paljon, että jopa tämä viidesosa yrityksistä hyötyisi digitalisaatiosta yritystoiminnassaan. Varsinkin palveluita myyvien yrityksien olisi tärkeää pysyä ajan tasolla digitalisuuden kanssa, koska digitalisaatio auttaa oikein käytettynä hyvän asiakaskokemuksen antamisessa, sekä vaikuttaa näin yrityksen myyntiin ja taloudelliseen tilanteeseen.

 

Digitalisaatio yhteydessä yrityksen kasvuhalukkuuteen

Paltan tutkimuksen mukaan yritysten kasvuhakuisuus on vähentynyt viime vuodesta, jolloin se oli mittaushistorian korkeimmalla tasolla. Tutkimuksesta tuli selville myös, että digituotteita tarjoavat yritykset tai digitaalisuutta hyödyntävät yritykset ovat kaikista kasvuhakuisimpia ja myös halukkaimpia kansainvälistymään. Tämä käy mielestäni hyvin järkeen, koska itselleni ei ainakaan tule mieleen menestyvää yritystä, joka ei ole ottanut digitalisaatiota haltuunsa.

 

Kuva: Pexels.com

 

Muuttuva asiakaskokemus

Digitaalisuus on tehnyt asiakaskokemuksesta monikanavaisemman. Asiakkaat eivät odota enää saavansa palvelua pelkästään yrityksen liiketiloissa, vaan he haluavat tietoa ja palvelua myös muualla heille sopivana aikana. Minun mielestäni tärkeintä miellyttävän asiakaskokemuksen saamisessa digitaalisessa ympäristössä on persoonallisen ja reaaliaikaisen palvelun saaminen. Itse harrastan joogaa, ja harrastamista on helpottanut käyttämäni joogastudion Yoganordic digitalisoituminen. Heiltä löytyy kattavat nettisivut, verkkokauppa, asiakaspalvelukanava verkossa sekä mahdollisuus osallistua live stream- joogatunneille. Heidän digitalisoituminen on helpottanut harrastamistani.

 

Onko jonkun yrityksen digitalisoituminen helpottanut sinunkin elämääsi?

 

 

Lähteet

 

Palta 2022. Tuore tutkimus: Mitä digimpi palvelu tai tuote, sitä kasvuhaluisempi yritys. Luettavissa: https://www.palta.fi/tiedotteet/tuore-tutkimus-mita-digimpi-palvelu-tai-tuote-sita-kasvuhaluisempi-yritys/. Luettu 4.9.2022.

 

Yoga Nordic 2022. Luettavissa: https://www.google.com/search?q=live+stream+joogatunti&oq=live+stream+joogatunti&aqs=chrome..69i57j69i60l4j69i61.3519j1j7&sourceid=chrome&ie=UTF-8. Luettu 4.9.2022.

 

Kuvat: https://pixabay.com/, https://www.pexels.com/fi-fi/

The Perfect Christmas Getaway In Helsinki

As we all know, Santa Claus comes from Finland. But what is the best way to celebrate Christmas when you are in the country of Santa Claus h...